sunnuntai 10. elokuuta 2014

Mekkoni mun

Tässä se nyt sit on :) Oma perhosmekko omalla kaavalla.
Tykkään tosi kovasti vaikka helma kiertääkin jostain syystä melkoisesti vaikka ihan suoraan sen mielestäni leikkasin :/
Kertaalleen helman jo purin irti ja nyt pähkäilen jätänkö tällaiseksi vai vieläkö keksin jotain kikkakolmosia ;)


sunnuntai 3. elokuuta 2014

Ystävälle mekko

Ystävän kanssa ollaan jonkin aikaa suunniteltu hänelle mekkoa. Kaupasta kivaa ei löydy, mutta kiva kangas löytyi EK:sta ja kaavoittelin mekon yläosaa ystävän vanhasta tunikasta/mekosta.
Keskiviikkona hän sitten kyseli olenko saanut mekkoa tehtyä jotta lauantaina liikkuis meitin suunnilla... Öööööö en oo alottanutkaan vaikka kangas oli ollut mulla jo jonnin aikaa. Mutta aloitus ja toisen kankaan leikkaaminen ja pieleen menemisen pelko olivat hidastaneet kyllä tätä projektia jonkin verran...
No ei muuta kuin itseä niskasta kiinni ja yläosa valmistui alta aikayksikön. 
Helman ongelmat alkoivat kun framilon loppui, mutta yllättävän hyvän sain kuminauhallakin rypytettyä :)
Helman käänne kiersi rumasti ja sen leikkasin suosiolla pois ja uusi helmakäänne ja katkennut kaksoisneula juuri viimeisellä tikillä, huh ;)
Mutta se oli sitten siinä, lauantaina mittailimme olkaimet kohdilleen ja ompelin ne paikoilleen ja ei kun mekko testiin :)

PS. loppukangas on jo kasaantumassa itselleni mekoksi ;)

I made my friend a new dress. She couldn't find a nice one from any store but a nice fabric was found.
I used her old dress to make some kind of pattern for the to and went with it.
I had everything ready for the make, but it took me a little time to cut someone else fabric and I was a bit afraid that something will go wrong...
I have to say I had a few hiccups with the dress but here it is :)

PS. the rest of the fabric is becoming a dress for me

Kaava: oma
Kankaat EK
  



torstai 31. heinäkuuta 2014

Bohemian number two

Äitini täytti kesäkuussa vuosia ja tässä lahjani hänelle, Bohemian tunika :)
Aikansa otti että sain tehtyä ;)
Ihana kun tuo ompelunurkkauksen lämpötila huitelee kolmenkymmenen yläpuolella jatkuvasti ;)
Mutta mutta ihan valtava ompeluvimma on tällä hetkellä päällä :)
Viileämmässa alakerrassa olen sitten kaavoitellut ja leikellyt kankaita ainaaika ajoin :)
Ihania projekteja piisaa :)


keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Retromekot

Retromekot
Sain tuossa taannoin muuttoa tehneeltä tuttavalta retroverhon. Ihastuin siihen heti ja vääntelin ja kääntelin ja tuumin miten ihanat mekot tästä kankaasta tytöille saisinkaan.
Täytyy sanoa että muutama päivä meni ennen kuin uskaltauduin kankaan leikkuuseen, vaikka kaavat olivat olleet pari päivää piirrettynäkin.
Sen verran kuitenkin kankaan pilkkominen mietitytti että leikkasin molempiin mekkoihin melkoisen kasvunvaran ;)
Eivätkä ne minusta silti liian pitkät ole :)
Äidin paras palkkio kun tytöt kyselee sovittaessaan että äiti saako tää mekko jäädä päälle <3
Lähtökohta
I got this old fabric from a moving friend. I liked it straight away and I saw it as a dresses for my girls. It took me couple of days to build my courage to cut the fabric even thow I had the patterns ready.
I actually cut the dresses way longer so they would go longer and still I don't think they are too long :)
Edestä
Takaa
Minä TYKKÄÄN, TYKKÄÄN, TYKKÄÄN <3
Kaava Ottebre 3/11 Tropical blend (kaavoihin piirsin suoraan kaksi kokoa pidemmän helman ja vielä siihen lisäsin n 7 cm)


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Mekko

Taannoin eurokankaalla oli muovipussikanpanja ja ihana äitini kävi katsomassa tarjontaa. Surkeaa oli tarjonta ollut, mutta jotain äitini pussiin oli kuitenkin päätynyt.
Tämä vaaleansininen kuviollinen oikein pehmeä ja venyvä joku collegen ja resorin välimuoto pääsi visiointiin ensimmäisenä.
Itselleni olomekko :)
Aluksi suunnittelin hupullista mallia, mutta Ottobre woman lehdessä olin nähnyt mallin jota halusin kokeilla ja tuumasin sen sopivan hyvin tähän projektiin :)
Raikkautta valkoisin kanttauksin ja taskuin jotka sijoitin hiukan vinoon.
Kaavaa pidensin jonkun verran saadakseni mekkopituisen :)

Kaava Ottebre Woman 5/13 Autumn mood

There was a sale in finnish fabricstore and I got my mom to go see. Well it wasn't a very good sale but my mom got a few fabric.
This lightblue ( I don't even know what fabric) coucht my vision first.
"Leisuredress" for myself :)
At first I planned to make a hood but I remembered a pattern I tought I'd try and it was just right for this project :)
I brought a litlle brightness with white pockets and edges.

Virkkausvimma yllätti :)

Esikoisen toiveesta aloin virkkaamaan hänelle lierillistä hellehattua. Mieleistä ohjetta ei meinannut löytyä mistään, mutta lopulta netistä löysin sopivan josta otin vinkkiä. Lieri kokeilun tulos.
Kun sain vauhdin päälle tein saman tien kuopukselle ja naapurin neidollekin :)

Synttärilahjat

Nyt voin sitten jo paljastella blogin puolellekin kusn päivät on juhlittu :)
Elikkäs kummitytölle muffineista mekko ( jota esikoiseni kovasti himoitsi ) ja veljelleen jo viileneviin iltoihin huppari :)

Merkki ja joustotikkikokeiluja :)
Kaavat: Mekko Ottobre 1/14 Funny Faces (hihattomana)
Huppari Ottobre 4/12 Autumn Forest (muokattuna)