sunnuntai 18. kesäkuuta 2017

Säilytyspussukat


Miehen sanojen mukaan kolmen vuoden odotus palkittiin :D
Vihdoin siis ompelin eteisen hyllyn alla pussukat johon mies voi hukuttaa kaikki lasten esille jättämät pompulat, korut ym. tilpehöörit :)
Tää ikean kangas on ihanan paksua joten toivon mukaan pitää muotonsa hyvin käytössä :)

torstai 25. toukokuuta 2017

Kankaiden kulutustalkoot jatkuu


 Tehtailin kangasvarastoissa olevista kankaista lapsille mekot sekä topit.
Topit tein jo aiemmin ja mekotkin ovat olleet tekeillä jo pidemmän aikaa.


Topeista tuli tosi kivat. Tytöt sai itse valita kankaat ja kun loppukankaita käyttelen niin sain kivan yksityiskohdan vielä tuon  kuopksen paidan takakappaleelle.
Kangas ei siis yhtenä kappaleena riittänyt joten alaosaan tein suikaleen ja siitä tuli kullä tosi hyvä :)

Toppi kaavat:
Ottobre 3/16 Wild day ilman hapsuja 146 cm
Ottobre 1/17 Kiwi Seeds 134 cm




Helatorstai oli ihana koko perheen vapaapäivä ja kaikkien mukavien päivän puuhien jälkeen ehdin vielä viimeistelemään nuo tyttöjen mekot.
Ompeluaika on nykyisin niin vähissä että on ihana saada ompeluksia valmiiksi asti.


Tapani on vältellä "inhottavia" työvaiheita ja kun saan itseäni niskasta kiinni niin moni vaate valmistuu yhdellä kertaa :) Niin kävi tälläkin kertaa ;)

Mekko kaavat:
 Ottobre 3/17 Cnidaria, 134+ cm
Ottobre 3/13 Sewsaw 134 cm 


maanantai 15. toukokuuta 2017

Housut tuli



No nyt !
Onnistuihan se housun teko oikealle tytölle vaikkakaan ei niistä aiotuista kankaista, mutta ihan kiva kangas löytyi sit varastosta kun tarpeeksi penkoi ;)
Pöllöpaikoilla jatkettiin, mutta neiti sai itse suunnitella paremmin.
Taskut oli aikasta mieleen :)

Kaavapohjana käytetty Ottobre 4/13 Remainder jota muokattu aika reippaasti jotta istuu

maanantai 1. toukokuuta 2017

Yöpuku


Eurokankaan palalaarista mun nimeä huusi ehdottomasti tää pöllöflanelli <3
Tyttö tarvitsee yöpaitoja joten mikä oiva tilaisuus :)
Juu, siitä se ajatus sitten lähti, pilkkukangas löytyi omista jemmoista, mutta oli aika tylsän näköinen joten pöllökäisen silmät laseineen pääsi lähikuvaan.
Ja nyt ensimmäisen kerran voin sanoa että mun aplikointi kestää vaikka lähemmän tarkastelun, niin hyvin se onnistui <3


Pilkkukangasta jäi vielä juuri sen verran että sain aika pinkeän pannan tehtyä.
Ihana kun tyttö tykkää ja kuopus tilasi itselleen samanlaisen ;)

Kaavana housuissa Ottobre 6/11 Sleep Well, 140 cm
Kaava D mitoituksella joten kavennettu omalle hoikkeliinille :)

Paita kaava: Ottobre 4/13 Ruler, 140 cm
ommeltu siis lyhytkihaisena

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Housut joo


No juu, ihan ei mennyt putkeen tää projekti...
Kävin kangaskaupassa varta vasten ostamassa kuopukselle housutarvikkeita.
Neiti on muutamassa viikossa kuluttanut useammat housut polvista puhki ja tuumasin että teen kyllä sellaset housut että nyt kestää...
No, housut tein oikein mittojen mukaan, vaan ihmettelenpä että kenen mittojen mukaan.
Ei voi muuta kuin nauraa itselle sillä esikoinen sai nyt sit kestävät pökät :D

Kaavapohjana käytetty Ottobre 4/13 muokattuna reippaasti

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Onnea 18-v


Sukulaistyttö saavutti taannoin täysi-ikäisyyden ja siitä se idea sitten lähti ;)
Alun alkaenkin oli selvää että keräämme "selviytymispakkauksen" kesän festarireissuille tms.
Pakettiin kasattiin kaikkea mitä nyt reissussa saattaa tarvita sekä niitä tuttuja täysi-ikäisyyden merkkitavaroita...


Jotain sitten piti keksiä sille rahalle.
Tein rannekepussukan, yläreunassa siis vetoketju ja ranteessa tarrakiinnitys.

Kaavan piirsin omasta päästä. Esikoinenhan meillä kinusi heti itselleen samanlaista :)



lauantai 25. maaliskuuta 2017

Syntymäpäivälahja rakkaalle

T-paidasta boxerit

Olen nykyään aika huono keksimään rakkaalle miehelleni mitään järkeviä lahjoja :(
Vapaapäivänä sitten panikoin ja kyselin jo eräältä ompeluryhmältäkin ideoita mitä tuosta paidasta tekisin.
Boxerit oli se paras idea jota olin kyllä itsekin ajatellut...
No ei muuta kuin sitä luottokaavaa kaivelemaan ja sommittelemaan ja ompelemaan. Onneksi minulla on tuota mustaa trikoota vielä pitkä pätkä jäljellä niin ei sentään kangaskauppaan tarvinut lähteä ;)
Ompeleet tein käänteisesti, mustassa valkoiset ja valkoisessa mustat, mukava pikku yksityiskohta ;)
Näistä tein myös hivenen pidemmät kuin aiemmista.
Lajaksi siis nämä ja pienet whiskey pullot <3

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Fox Forest mekko

Päiväkotilaiselle valmistui mekko juuri äidin tutustumispäiväksi <3
Kaavaa kavensin jonkin verran mutta on todella leveä malli.
No tärkeintä on että neiti tykkää ja on kuulemma kiva päällä :)
Tyttä on nyt n.120 cm mutta tein 134 senttisen siis hieman kavennettuna ja helma ilman saumanvaraa (olisi tosin hyvin voinut lisätä) eikä tuo nyt mitenkaan järin iso ole, leveä vain ;)

Kaava: Fox Forest, Ottobre 6/2015
Kankaat: Eurokangas ja Sampsukka

tiistai 21. helmikuuta 2017

Luistimille kassi



Luistimille piti kehitellä joku kassi jossa ne saa raahattua myös kouluun.
Aivot minä sain vähintään nyrjähtämään kun tätä vuorellista kassia väänsin :)
Materiaalina kaikkea mitä kotoa löytyy :)
Yhdet fakut, pari pientä palaa sinistä villakangasta ja pala punaista fleeceä. Niin ja hihnan fleecen sisällä on sellainen repun nyöri niin ei sitten veny ja pauku ;) Sekä tietysti vetoketju :)
Olen kyllä oikein tyytyväinen lopputulokseen, mutta hiukan pienempikin olisi riittänyt ja silti olisi mahtunut neidin kypärä ja luistimet ;)

lauantai 18. helmikuuta 2017

Mattoja


Tänään kävin vihdoin hakemassa viimeiset matot puista.
Kotiin jäi siis mattojen solmiminen ja aika nopeasti sain onneksi solmittua :)
Harmi kun kuvassa värit vääristyy...
Tavoitteena oli tehdä makuuhuoneeseen sängyn molemmille puolille matot samaan tyyliin kuin edelliset, mutta vihreää kudetta ei enää leveisiin raitoihin riittänyt joten näistä tuli hiukan vaaleammat mutta aivan ihanat :)
Näiltä osin minun kutomiseni kyseisessä paikassa on ohi, mutta halu oppia lisää kasvoi kasvamistaan.
Perusjutut väitän nyt osaavani mutta haluan oppia tekemään erilaisia, monimutkaisempia juttuja :)
Joten uusia haasteita kohti :)

lauantai 11. helmikuuta 2017

Synttärilahjoja jälleen :)


Ensimmäisenä esittelen hienon hatun jonka neiti 7-v ompeli kaverilleen lahjaksi. Äiti oli sen verran malttamaton että leikkasin kankaat kun tyttö oli koulussa ja päästiin sitten ompelemaan vielä ennen oman iltavuoron alkua :)
Tyttö hoiti ompelun lähestulkoon itse, mitä nyt minä ohjasin aina sauman loppuosan kun tyttö pelkää että sormet jää leikkurin väliin.
Tupsun tyttö jaksoi puoliksi tehdä ja sitten äiti avitti loput :)
Tuli kyllä tosi kiva, josko saisin samanlaiset aikaiseksi omillekin ;)


Kuopuskin menee samana päivänä synttäreille ja hänen kaverilleen syntyi tutukassi.
Kuopus ei vaan ole ainakaan vielä näyttänyt innostusta ompelua kohtaan joten tämä jäi minun ommeltavaksi.

Molemmissa lahjoissa lukee lahjansaajan nimi lapussa joka on ommeltu saumaan :)


keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Luistimensuojat



Tänään tuli viesti että esikoinen luokkineen menee huomenna luistelemaan kummiluokan kanssa.
No siitäkös paha mieli neidille kun hänellä on rumat käytetyt hokkarit :(
Aiemmin ollaan vaihdettu nauhat vihreisiin (pinkkejä ei löytynyt) mutta eihän nuo nyt mitkään joka tytön unelmat ole.
Mitäpä äiti ei lapsensa eteen tekisi. 
Noh, kaivoin kangasjemmoja ja ompelin illan pikasurautuksena luistimensuojat :)
Tyttö ainakin oli onnellinen <3