torstai 3. syyskuuta 2015

Liebster award


Blogini sai taannoin Liebster Award -haasteen, jonka idea on uusien blogien löytäminen ja se, että pienetkin blogit saisivat näkyvyyttä.
 Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle.

Kiitos Kati haasteesta ja nimeämisestäni <3


Säännöt ovat seuraavanlaiset:
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä blogisteille.


1. Paras muistosi tältä kesältä?

Varsinaista lomaa kun en tänä vuonna päässyt pitämään niin kyllä mieleen painuvin oli varmasti viikon mittainen mökkiloma perheen kanssa <3
Yhteistä aikaa, sopivasti puuhaa ja lepoa, rentoutumista luonnon helmassa <3
Sekä tietysti mukavasti huumoria ja kivoja letkautuksia :D


2. Minne haluaisit matkustaa ja mikä on suosikki paikkasi missä olet jo käynyt?

Tällä hetkellä haluaisin matkustaa mieheni kanssa Scotlantiin sekä Irlantiin.
Ulkomaitakin kolunneena sydämeni kertoo mielipaikakseen suomen lapin.
Suomen luonto on niin kaunis <3


3. Mitä odotat tulevalta syksyltä ja talvelta?

Lomaviikkoa lapissa odotan erityisesti.
Arkisempana asiana toivon että lapset pärjäävät päiväkodissa ja eskarissa.
Sekä toivon että pysyisimme terveenä.


4. Mikä sinusta tulee isona vai oletko jo toiveammatissasi, mikä siinä on parasta?

Hui, nyt Kati iskit pahan kysymyksen ;)
Jaa'a, käsillä tekemiseen se liittyy, vaan en ole vielä(kään) löytänyt sellaista intohimoa ;)
Ehkä se vielä aikanaan selviää :)


5. Mitä kirjaa tai biisiä suosittelisit minulle, miksi?

Tämäkin oli aika hankala kysymys...
Nykyään ei oikein ehdi lukea, mutta lapsille tulee luettua sentäs, joten suosittelen Astrid Lindgrenin Peppi Pitkätossua tai Mary Norttonin Kätkijät.
Ihan mukavia luetavia näin aikuisenkin näkökulmasta, eikä kaiken tarvitse olla niin vakavaa, eihän ;)


6. Jos saisit mahdollisuuden järjestää "täydelliset" juhlat/päivän perheellsi/ystävillesi/tärkeille ihmiselle elämässäsi niin millainen ja missä se olisi?

Läheisten kanssa luonnon helmassa päivä hyvin syöden ja juoden.
Koiravaljakolla erämaahan lasikattoiselle kodalle.
Nauttien luonnon rauhasta, revontulien leiskuntaa.
Uih, mikä unelma :)


7. Miksi olet aikoinasi perustanut blogin ja kuinka kauan olet sitä pitänyt?

2012 perustin blogin pitkän haaveilun jälkeen.
Lähinnä ajatus oli pitää kirjaa omista ompeluksista ja käsitöistä.
Mukava on nähdä se kehitys mitä matka on tuonut tullessaan :)


8. Mistä työvälineestä/apuvälineestä et luopuisi keittiössä/käsitöissä?

Keittiössä varmasti leivonnassa käyttämäni sekoituskauha :)
Käsitöissä en luopuisi ratkosta ;)


9. Minkä taidon haluaisit oppia jossa et ole parhaimmillasi tai et osaa vielä?

Nypläyksen haluaisin palauttaa mieleeni.
Keskeneräinen työ odottaa kaapissa jotta pääsisin jonkun ammattitaitoisen oppiin muistuttelemaan miten kaikki tapahtuu :)


10. Mikä asia/taito/ominaisuus on vahvuutesi, kehu itseäsi oikein kunnolla! =)

Kokeilunhalu
Olen aina ja koko ajan valmis opettelemaan uutta, varsinkin käsillä tekemisen saralla...
Toki myös työmaailmassa olen sinnikäs harjoittelemaan uusia taitoja.

Periksiantamattomuus
Asiat jotka olen päättänyt opetella, opettelen.
Reissut jotka haluan saada päätökseen vien loppuun.

Kädentaidot
Kaikki käsillä tekeminen saa yleensä hyvälle tuulelle (lukuunottamatta virheiden purkua suuressa määrin).
Monasti koen onnistumisen riemua ja koen itseoppineena olevani monessa asiassa luonnonlahjakkuus ;)


11. Mitä haluaisit vielä kertoa itsestäsi minulle?

Ikävä alkaa taas olla, joten koska nähdään :)


Haasteellista tämä haastettavien löytäminen mutta koikeillaan muutamaa :)

Haastetta laitan eteenpäin seuraaville blogeille:
Otatteko kopin?


Ja tässä 11 kysymystä Teille joihin toivon että vastaatte =)

1. Kuka on blogisi esikuva, vai onko sinulla sellaista?
2. Milloin ja miksi aloitit bloggaamisen?
3.Kommentoitko toisten blogeja usein? Jos et niin miksi et? 
4. Lempiblogisi ja miksi?
5. Lempipaikkasi ja miksi?
6. Miten rentoudut?
7. Syksy saapuu, oletko syksyihminen?
8. Kulkeeko käsityöt reissuille mukanasi?
9. Mikä on onnistunein työsi?
10. Keskeneräisten töittesi määrä?
11. Terveisesi minulle :)







4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Liian ,monta kirjoitusvirhettä, kiitos automaattikorjauksen... sorry ;-(

      Poista
  2. Kiva päästä lukemaan sinunkin vastauksia haasteeseen. Kiva blogi sinulla! Täytyy tulla toistekin sivuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, harmi että nuo työt haittaavat tätä ihanaa harrastusta ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi :)