perjantai 28. syyskuuta 2012

Klipsipussukka

Halusin kokeilla miten onnistuu Marimekko tyyppisen pussukan valmistus. Kriiteerinä pidin että sukkapuikot lankoineen mahtuu näppärästi mukaan. Jotenkin minä olen aina näistä pussukoista tykännyt, mutta en ole uskaltanut itse tähän mennessä kokeilla.
Valmistin siis kaksi samanlasta pussia, kuoren ja vuoren, jotka ompelin ylhäältä yhteen jättäen pienen kääntöaukon. Käänsin ympäri ja ompelin kapeaa narua hyvin lähelle reunaa (auttaa reunaa pysymään kehyksissä) ja suljin samalla kääntöaukon.
Pussit oli helppo tehdä, mutta olihan tuo kehys omanlaisensa projekti. Kangas pihtien välissä pilaa näkyvyyden melko lailla kunnes kehitin asiaan omat niksini ;) Sitten kehys vääntyy suuntaan jos toiseen kun puristaa kehystä pussiin kiinni. Lopulta kuitenkin kaiken puristelun ja vääntelyn jälkeen tulos oli aika ihana <3
Kaiken kaikkiaan ei se nyt niin vaikeaa ollut, joten voisin tehdä vaikka toisenkin :)

I wanted to make pouch like Marimekko makes. Only criteria was that it has to be big enough for my knitting to travel along. I have always liked these pouches but this was the first time I got the guts to try and make one.
I started by making two pouches and saw these two together. Turn over and closing the turning hole while adding a thin tread on the edge (holds the frame better in place).
Pouches were easy to make, but the frame needed a little adjusting, squeezing and twisting the frame wright.
I like <3 and I think I could make another one :)


1 kommentti:

  1. On kyllä hieno! Pitäisi itsekin taas kokeilla, kun neidille tuli parikin synttärikutsua ja tuollaiset olisi kyllä näppäriä lahjoja.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)