perjantai 4. joulukuuta 2015

Joulumuistamiset

Keksipurkit


Jälleen sellainen aika vuodesta että haluan muistaa lasteni hoitajia.
Tänä vuonna heille keksiainespurkit, tyttären kummin viime vuotisen lahjan inspiroimana.
Ohjeet löysin netistä :)

Purkkeina käytin yhden litran, yhdeksän desin ja kahdeksan desin purkkeja.
Litran ja yhdeksän desin purkkeihin ainekset mahtuivat hyvin.
Tuo kahdeksan desiä teki tiukkaa ja jouduin painelemaan aika kovasti aineksia kasaan.
Aineksia kannattaa toki painella jotta eivät sotkeennu niin helposti, mutta toisaalta liika painelu pitää ainekset turhan tiukasti purkissa...

Purkkeihin laitoin kerroksittain:
3,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
Nämä sekoitettuna yhteen.

Yhteensä 3,5 dl sokeria mm. Fariinisokeri antaa väriä kerroksiin
2,5 dl kaurahiutaleita
Lopuksi rusinoita/suklaata

Isoihin purkkeihin mahtui rusinat hyvin mutta pikkupurkkiin sain juuri ja juuri nuo kaurahiutaleet, joten päädyin pilkkomaan suklaata tuollaisiin pikkupusseihin mukaan.
Kivan näköisiä näistä mielestäni tuli :)

Niin ja lappu kylkeen johon ohje:
Vaahdota 150 g voita ja 2 kananmunaa
Lisää purkin sisältö ja sekoita tasaiseksi
Pyörittele palloja tai nostele lusikalla nokareita pellille
Paista 175 C 12-15 min.

Itselleni muistutukseksi, tuo yhdeksän desin purkki oli paras koko :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)