sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Neulontavimma


Kausalan seudun Marttojen kanssa teimme hyväntekeväisyysprojektina isoäidinneliöistä peiton saattohoitohuoneeseen ja itse olin luvannut kyseisen peiton yhdistää.
Niinpä kuukauden päivät tuli istuttua aika tiukasti sohvannurkassa ja virkattua.
Helpotus peiton valmistuttua oli iso, sillä nyt se ehdittäisiin myös luovuttaa ennen joulua joka oli tavoitekin :)
Olin jotenkin ajatellut etten jaksa tehdä mitään kunhan saan peiton valmiiksi, mutta minulle kävi oikeastaan päinvastoin ;)
Jo seuraavana päivänä aloin miettiä käsille tekemistä :)
Löysin sitten kivan palmikkopipon, joita päätin tehdä heti kolme kappaletta, omille neideille ja vielä kummitytölle :)
Omille tytöille pipojen pariksi valmistui vielä lapaset omalla pähkäilyllä, eli samaa kuviota kuin pipossakin :)
Nyt kehtaa kauppareissuille lähteä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi :)